
Seuran toiminta:
Salon Zanshinkan tarjoaa jäsenilleen monipuolista harjoittelua ja toimintaa hyvän itsepuolustuslajin merkeissä. Seuramme lajina on Hokutoryu Ju-jutsu.
Hokutoryu ju-jutsu toimii hyvänä itsepuolustuslajina ja kuntoilumuotoina kuin kilpaurheilusta pitäville myös kilpailu lajina.
Kaikki harrastajat aloittavat kursseista joita pidetään erikseen Ju-jutsussa junioreille sekä aikuisille. Eri kurssien ajankohdista tiedotamme aina omilla netti sivuillammme ja paikallislehdissä. Kurssien sisällöistä ja ikärajoista lisää tietoa kurssit linkin alta. Ylempienvöiden harjoituksien harjoitusajankohdista löytyy myös erikseen tietoa nettisivujemme kohdassa harjoitusajat ja –paikat.
Juniorit ja kirput

Junioreihin kuuluvat kaikki 7 -14 vuotiaat lapset.
Kippuja vastaavasti ovat 4-6 vuotiaat lapset.
Juniori harjoituksissa harjoitellaan lajien taitoja hieman leikkisämmin kuin aikuisten harjoituksissa. Sali käyttäytyminen ja harjoitteluun keskittymistä kuitenkaan unohtamatta. Juniori harjoitukset ovatkin saaneet hyvää palautetta heidän vanhemmiltaan mm. siitä, että harjoittelu salilla on edistänyt huomattavasti heidän lastensa keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä.
Kirppujutsussa painotetaan suurin osa harjoituksista yleiseen liikunnallisuuteen, notkeuteen ja tasapainoiluun. Emme kumminkaan kirppujen osaltakaan unohda oman lajimme perustoja, jotka tuntuvatkin kirppu ikäisien lapsien osalta kovin jännältä, joten pidämme heilläkin yllä sali käyttäytymistä ja muiden harjoittelijoiden kunnioittamista tärkeänä. Lajin omaista harjoitteluakin löytyy joka harjoituksista. Karsimme kuitenkin lajin omaisesta harjoittelusta kaikki vaaralliset tekniikat pois, jotta voimme harjoitella niitä turvallisesti ja kaikilla on hauskaa.
Leirit ja seminaarit sekä kilpailut:
Erilaisilla leireillä ja seminaareissa käymme useamman kerran vuodessa. Matkaan lähdetään yleensä joukolla. Leireillä yhdistyy niin harjoittelu kuin iltaisin myös vapaa-ajan huvit. Rankan leiripäivän päätteeksi lähdemme yleensä yhdessä syömään ja jutustelemaan kuluneen päivän tapahtumat sekä muut kuulumiset. Tällöin on mahdollisuus tutustua myös muihin lajin harrastajiin ja vaihtaa kuulumisia heidänkin kanssaan. Ilta voi joiltakin venyä myöhempään yöhönkin, mutta jokainen rientää aamutuimaan uusiin harjoituksiin.
Omia leirejä järjestämme myös muutamia vuosittain. Näiden lisäksi pyrimme järjestämään kilpailut aina kerran vuodessa.
Talkooväkeä kisojen ja leirien järjestämiseen aina tarvitaan paljon, joten on toivottavaa, että kaikki kynnelle kykenevät osallistuisivat omalla panoksellaan näiden hienojen tapahtumien järjestämiseen.
Kilpailuissa käymme useamman kerran vuodessa. Tähän mennessä olemme kilpailleet niin ju-jutsussa, vapaaottelussa, submission wrestling kuin brasilian ju-jutsu -kisoissakin. Menestystäkin on saatu. Parhaat kilpailijamme käyvät ulkomailla asti kilpailemassa kansainvälisissä kisoissa, kuten World Cup Ju-Jutsu -kisoissa. Kisaajille meillä on aktiivista harjoittelua ja jokaiselle kisaajalle on mahdollisuus tehdä henkilökohtainen kunto/harjoitteluohjelma.
Finnfight 2003 
Oheistoiminnasta
Seuramme järjestää jäsenilleen myös muutakin toimintaa kuin harjoittelua ja leirien/kilpailuiden järjestämistä. Pidämme vuosittain palkitsemistilaisuuden, jossa palkitaan seuran aktiivisimmat harrastajat sekä parhaat kilpailijat niin junioreista kuin aikuisistakin. Tähän tapahtumaan on tervetulleita niin avecit kuin junioreiden perheetkin seuran jäsenten lisäksi. Mahdollisuus on usein miten myös saunaan ja rupatteluun niin ohjaajien kuin muidenkin tuttujen kanssa.
Tämän tapahtuman lisäksi järjestämme kerran vuodessa liikunnallisen oheistapahtuman niin junioreille kuin aikuisillekin. Kyseeseen voi tulla vaikkapa aikuisilla värikuulasota makkaran grillauksen kera kuin junioreilla vaikkapa laskettelu tapahtuma.
Tottakai järjestämme myös jokavuotiset kokoukset, joissa on yleensä jonkinlaista mahdollisuus saada kahvitarjoilua kokouspäätösten lisäksi.
Varusteet
Seuramme varustehankinnat tapahtuvat SAFE WAY:N kautta.
www.safeway.fi
 |